Iceberg right ahead!

RMS Titanic upposi huhtikuussa 1912 vieden mukanaan yli puolentoistatuhannen ihmisen hengen. Vain 700 ihmistä selvisi "käytännössä uppoamattoman" laivan neitsytmatkalta hengissä. Lauantaina mä olin yksi niistä selviytyjistä.

Mä olin siis Titanic näyttelyssä sivistämässä itseäni. Valtava näyttely piti sisällään uudelleen rakennettuja tiloja Titanicista, kuten hyttejä, käytäviä ja portaikkoja, vitriineissä oli merestä kaivettuja alkuperäisiä esineitä ja nippelitietoa löytyi rakennusprosessista ihmisten henkilökohtaisiin tarinoihin asti. Mä kuljin siellä ihan silmät selällään.

Me saatiin kulkea ykkösluokan hohdokkailla käytävillä ja nähdä Titanicin upea sviitti omin silmin. Hintaakin sillä sviitillä riitti. Se olisi nykyeuroissa ollut jotain 70 000e luokkaa. Ei paha, kyllä näillä aupairpalkoilla, eiku. Kolmannen luokan kapeilla käytävillä taas kuuli valtavan moottorin jyskeen ja pienet hytit täyttyivät yksinkertaisista punkkasängyistä. Meillä oli myös mahdollisuus koskea jäälohkaretta ja tuntea miten kirjaimellisesti jäätävän kylmä se oli. Ja merivesi kuulemma tuntui vieläkin kylmemmältä. Ei ihme, että moni kuoli hypotermiaan, mäkin kun aloin täristä jo pienestä kosketuksesta.

Mä olen näyhnyt Titanic-leffan vain kerran alusta loppuun, joku melkein kymmenen vuotta sitten. Jotenkin mä en vaan kokenut tarvetta nähdä sitä enää uudelleen. Ja mä muistankin sen ihan hämmentävän hyvin. Mutta kun mä näin sen upean portaikon, jossa Jack ja Rose elokuvan lopussa jälleen löysivät toisensa, mun alkoi tehdä kauheasti mieli katsoa se elokuva uudestaan. Ehkä mä joku päivä varustan itseni lämpimällä viltillä ja nenäliinapaketilla ja uudelleen elän Titanicin kohtalokkaan matkan.

Näyttelyn yksi parhaimpia puolia oli tosiaan henkilöllisyys, joka kaikille lipunostaneille jaettiin. Mä olin 48-vuotias perheellinen nainen, joka matkusti miehensä, lastensa ja palvelijattarensa kanssa ensimmäisessä luokassa. Jenna oli parikymppinen irlantilaismaahanmuuttaja, joka seilasi kolmannessa luokassa. Me molemmat selvittiin hengissä, jopa mun kaikki kolme lasta ja palvelija. Mies Arthur löytyi kuolleiden joukosta. Kolmannen luokan nimilistoilta löytyi myös yllättävän monta suomalaisnimeä. Ne pienet henkilöllisyydet toivat mahtavan lisän näyttelyyn. Mä jännitin oikeasti tosi paljon, että mitä mulle ja varsinkin mun kanssamatkustajilleni käy.

Lauantai oli viimeinen päivä tälle näyttelylle Sveitsissä. Samainen "Titanic expo" on kiertänyt ainakin Englanissa ja Virossa, mutten tiedä mihin se seuraavaksi siirtyy. Suosittelen kyllä lämpimästi, todella vaikuttava kokemus. Niitä tarinoita lukiessa, esineitä katsellessa ja kylmiäväreitä nostattavan musiikin soidessa mulla meinasi oikeasti tulla muutaman kerran tippa linssiin.

Houkuttaisi ostaa huomenna Fnac:sta ennen kielikurssia Titanic-leffa ja käpertyä illalla tv:n ääreen mais on verra...