Previously on this blog: nukkumista, hortoilua ja uusia ihmisiä Pariisin urbaaneissa maisemissa. Lue
täältä.
Tänään siis luvassa
PART 2 - Avec maman
Jeudi 16 Avr.
Matkustin ensimmäistä kertaa metrossa yksin. Yhtäkkiä kaikki ihmiset tuntuivat epäilyttäviltä ja jokainen minua päin huojahtanut kanssamatkustaja oli varmasti taskuvaras. Mä en ole mitenkään vainoharhainen, en toki. Ihan muuten vain puristin laukkua kädessä rystyset valkoisina.
Treffasin maman Boul. St. Michelin päässä ja lähdettiin hortoilemaan pikkukujille. Tsekattiin kaikkien tuttujen pikku elokuvateattereiden ohjelmisto, mutta jotenkin mikään ei tuntunut sopivan torstai-illan tunnelmaan. Jalat veivät lopulta hotellille. Mä virittelin kotielokuvakatsomoa sängynpäähän ja äiti asetteli kaupasta saaliksi tulleita pikkusuolaisia sieviin kuppeihin. Yöpuku päälle, peiton alle ja Intouchables-leffa pyörimään.
Vendredi 17 Avr.
Päivä jona minun teinivuoteni päättyivät. 20-vuotta lasissa. Onko huolestuttavaa jos tunsin oloni vanhaksi.
Sain herätä Paljon onnea vaan-laulun säveliin ja pari kivaa synttäriyllätystäkin olivat löytäneet tiensä meidän hotellihuoneeseen. Kuten viime vuonna, mä
jouduin sain päättää kaiken. Eihän siitä meinannut mitään tulla, minä kun en ole kykeneväinen päätösten tekoon. Epämääräinen hortoilu on mulle kuitenkin tyypillistä, joten sillähän me alotettiin.
Käveltiin pikkusaarelle ja eksyttiin puolivahingossa ihanaan ruokapaikkaan. Maman tilasi meille synttäridrinkitkin ja niitä kilistellen vietettiin keskipäivä ruokataivaassa.
Me kilisteltiin Rue de Rivolin kahvilassakin melkopahoilla limudrinkeillä kun kerättiin voimia edessä odottavan kauppameren valloittamiseen. Jo parin kaupan jälkeen me kuitenkin luovutettiin. Jalat huusivat hoosiannaa loputtomasta hortoilusta ja kellokin näytti uhkaavasti iltaa. Mun saldona oli kahdet ihanat kesäkengät.
Huijattiin ja mentiin metrolla hotelille lukemaan.
Pyörittiin latinalaiskorttelin illassa ja nuuhkittiin ravintoloista leijailevia tuoksuja. Lopulta päädyttiin edullisen sipulikeiton ja kauniiden pöytäliinojen (seriously mom...) huijaamina symppikseltä tuntuvaan ravintolaan. Keitto oli hintaansa nähden hyvää, pääruuaksi valittu simpukka-annos oli totaalinen floppi ja jälkkäri ei ollut suurenmoinen makuelämys. Silti se oli juuri täydellinen lopetus päivälle. Me keskusteltiin henkeviä maman kanssa, ilta oli lämmin (ainakin lämpölamppujen alla) ja jaloissa loistivat uudet pariisilaiset korot.
Samedi 18 Avr.
Perjantaina mun epämääräinen päiväsuunnitelma ei ollut tuottanut loppujen lopuksi ihan kauhean tapahtumarikasta syntymäpäivää, vaikka se yksinkertaisuudessaan olikin erittäin bueno. Lauantaina tarkoituksena oli siis oikeasta saada jotain aikaan. Ja oh boy we did.
Säästettiin aamiaiskuluissa ja napattiin lähi-boulangeriesta croissantit, suklaahippu-mitkä-lie-pullat ja muita herkkuja. Koska matkan varrella ei oikein ollut sopivaa puistoa, johon pistäytyä eväsretkeilemään, istuttiin me Pantheonin portailla. Tai no Pantheonin edessä olevan bussipysäkin rotvallinreunalla, koska siihen paistoi aurinko. Close enough.
Huristeltiin metrolla keskelle Champs-Élyséesin kuhisevaa keskipäivää. Auringonpaahde ajoi meidät puolivahingossa elokuvateatterin viileyteen ja voila, mentiinkin seuraavan näytökseen. Se sattui olemaan Cendrillion (tuhkimo). Ihan mahtavaa; minä, maman ja kymmenen pikkutyttöä vanhempineen hihitettiin prinsessatarinalle.
Häpeäkseni tunnustan, että Pariisissa yhtenään ravaavana ihmisenä en ole kertaakaan eksynyt riemukaaren huipulle. Asia oli siis lopultakin korjattava ja olihan sieltä yläilmoista mukavat maisemat.
Oltiin edellispäivänä nähty lyhtypylväässä mainos Vivaldin 4 saisons -konsertista tälle päivälle. Tajuttiin riemukaaresta laskeutuessamme ehtivämme siihen - jos juoksemme. Ja mehän juostiin. Puskettiin kyynerpäät edellä metrotunneleissa, tapeltiin kirkon (jossa konsertti olisi) sijainnista kun kummallakaan ei ollut karttaa ja ehdittiin yllättävää kyllä minuutilleen paikalle. Pilvissä olleet lipun hinnat saivat meidät kääntymään nyreissään kirkon ovilta takaisin ulos. Pyörittiin vähän epätoivoisesti ympyrää kirkon edessä käsiä heilutellen. Katsottiin haikeina sisään viime tingassa hiipiviä ihmisiä ja lopulta kun ensimmäiset sävelet alkoivat jo kuulua me repäistiin ja ostettiin ne liput. Ei se enää siinä konkurssissa tuntunut, mun budjetti kun romahti jo Forever21:ssa.
Todellakin hintansa väärtti. Mä en vapaa-ajallani paljoa klassista kuuntele, mutta livenä se on aika upeaa. Me yritettiin epätoivoisesti arvuutella mikä vuodenaika oli milloinkin äänessä. Äiti väitti kaikkien olevan syksy, minä taas olin varma niiden olevan talvi. Mihinköhän ne kesä ja kevät jäivät? Pitäisiköhän perehtyä vähän tarkemmin.
Me käveltiin hotellille hämärtyvässä Pariisin illassa, Shakespeare & companyn kautta. Yllätin itseni, enkä ostanut yhtään kirjaa. Ehkä johtui siitä, että aikaa oli vain parin minuuttia ennen sulkemisaikaa. Ei sillä, hetken jo seisoin jonossa random itsensäetsimis-kirja kädessä. Ehkä ihan hyvä, että se lopulta jäikin sinne hyllyyn.
Dimanche 19 Avr.
Sunnuntaisin Pariisikin vähän hiljenee. Me pakattiin kirjat laukkuun ja suunnattiin Luxembourgin puutarhaan. Syötiin ihanan kevyet salaatit, säälittiin vanhaa kömpelöä tarjoilijaa ja mulkoiltiin röyhkeitä turisteja. Lopulta suunnattiin Luxembourgin hiekka-alueen ikuisen tuolisodan ytimeen. Saatiin varastettua tuolit, jalkatuolit (nekin tarvitsevat oman tuolin, ehdottomasti) ja asettauduttiin aurinkoon.
Kierreltiin epämääräisesti illemmalla vanhoja kortteleita ja pikkukujia etsien äidin lukeman Pariisiin sijoittuvan kirjan tapahtumapaikkoja. Mäkin haluan nyt lukea sen. Tiedämpähän täysin millaisessa talossa päähenkilö asuu, mitä reittiä hän kulkee kuvittelliseen työpaikkaansa ja millaisia ne kirjan kadut todellisuudessa ovat.
Iltaruoka syötiin ihan taivaallisessa ravintolassa Latinalaiskorttelissa. Oh mon Dieu sitä ruokaa. Sanat eivät riitä kuvamaan sitä makujen taivasta.
Lundi 20 Avr.
Syötiin aamiainen puistossa lähellä Invalidikirkkoa. Pulut terrorisoivat meitä, mutta jättivät muut puistossa oleskelevat (pariisilaiset?) rauhaan. Aika pahaa turistirasismia puluilta.
Rodin-museo oli suljettu, vaikka mä olin yrittänyt vahvasti väittää toisin, joten siirryttiin vieressä komeilevaan Invalidikirkkoon ja sen museoihin.
 |
| Napoleonin hauta |
Iltaruoka syötiiin mun ja Hannan vakkaripaikassa. Tarjoilija tunsi jo meidät ja meidän menujen säätöyritykset, hups.
Tänä iltana ehdittiin vihdoinkin kunnolla Shakespeariin. Mä yritin välttää mielitekoja (ne vajaa parikymmentä kirjaa veivät jo ihan tarpeeksi painoa mun matkalaukussa) ja haahuilin yläkerran lukuhuoneeseen. Ihana vanhojen kirjojen tuoksu, pari kirjojensa maailmaan uppoutunutta lukijaa ja hiljaa kehräävä kissa. Mä löysin hektisestä Pariisista pienen kolkan, jossa aika tuntui pysähtyneen. Mä tiesin, jos koskaan löytäisin itseni asumasta Pariisissa, että se pieni huone Shakespeare & companyn yläkerrassa, käytävän päässä olisi mun pakopaikkani. Paikka jossa voisin olla ihan hiljaa ja rauhassa. Lukea kirjaa ja kuunnella viereisestä huoneesta hiljaa kuuluvaa pianonsoittoa.
Mardi 21 Avr.
Päivä, jona Hanna teki comebackin. Me istuttiin maman kanssa seesteisesti aamiaisella kun hotellin mukulakiviseltä pihatieltä alkoi kuulua kauheaa ryminää. Mä laskin kirjan kädestäni. Ääni ei voinut ollu kuin Hanna kahden matkalaukun, cabinlaukun ja tietokonelaukun kanssa. Melko säälittävä näky jos totta puhutaan. Pakko kyllä nostaa hattua, että se oli selvinnyt itsekseen kolmesta metrovaihdosta sellaisella muuttokuormalla. Kai sitä oli ohimenneet gentlemannit autelleet sentään.
Kierreltiin juutalaiskorttelia. Poikettiin extempore johonkin museoon/näyttelyyn ja yllättävää kyllä päästiin omituisesti livahtamaan lipunmyynnin ohi maksamatta. Ehkä se olikin ilmainen, who knows. Siellä oli sisällä kuitenkin aika tappavan kuuma joten käytiin lopulta lähinnä vaan vessassa ja jatkettiin matkaa.
Me syötiin Falafelia äidin nuoruuden Israel-aikojen kunniaksi. Sotilaita parveili alueella rynnäkkökiväärit olallaan ihan ahdistavan paljon. Niihin ei meinaa suomalaisena millään tottua.
Illalla mentiin Pariisiloman lopun kunniaksi Seine-risteilylle. Mä olin joskus aikoja sitten ollut vastaavalla risteilyllä, mutta silloin en ehkä ymmärtänyt oppaan puhetta kauhean kattavasti, joten taas vähän viisaampana painoin illalla pääni tyynyyn.
Mercredi 22 Avr.
Mä lähdin aikaisin aamulla kohti Gare de Lyonia. Halasin puoliunista Hannaa (joka punkkasi mun ja maman hotellihuoneessa viimeisen yönsä) hyvästiksi ja sain sen puhuttua viemään muutaman mun leffan suomeen. Äidille delegoin varmaan kymmenen kilon edestä villapaitoja ja kirjoja. Lähdin siis hieman kevyemmällä laukulla kohti Annecyä (jossa odotti vielä Carrefourin-kassillinen tavaraa, oh merde). Maman auttoi mut ja muuttokuorman Gare de Lyonin asemalle. Mä epäaamuihmisenä en paljoa jaksanut keskustelua vääntää, joten me istuttiin molemmat omissa maailmoissamme asemakahvilassa, kunnes mä lähdin metsästämään junaani.
Junaani, joka hajosi kesken matkan. Toista tuntia seisottiin keskellä ei mitään, konnarin kiertäessä vaunuja ja selittelemässä jotain epämääräistä junan vaihtamisesta. Mun takanani oleva nainen alkoi itkeä ja huusi, että ei hän pysty vaihtamaan junaa kaiken tavaramääränsä kanssa. Siinä vaiheessa munkin niskaan alkoi muodustua kylmää hikeä. Vähän tökkien ja hitaasti me lopulta jatkettiin matkaa. Konnari ei paljoa selitellyt, käski vain pääteasemalla hakea korvausta lipusta (korvausta, jonka mä lopulta unohdin hakea, damn!).
Mutta kun mä aloin nähdä vuoria horisontissa, mut täytti ihana tunne. Olin kotona, mun ranskankotikaupungissa, vuorien keskellä.
PS. Suuri hatunnosto niille, jotka ovat oikeasti lukeneet tämän järkyttävän pitkäksi venähtäneen postauksen loppuun asti! Pahoitteluni ytimekkyyden puuttestani.
