Aamut, jolloin hostisä nukkuu myöhään saavat mulla aina pinnan kireälle. Lapset ravaavat vanhempien huoneessa, jossa hostisä on suihkussa, puolipukeissa tai muuten vain hiipparoi epäilyttävästi. Lapset aina jättävät oven auki joten mä vaan joudun kulkemaan kädet silmillä ja huutamaan tyttöjen perään. Koita siinä saada lapset valmiiksi ja kouluun.
Sain kuitenkin. Ajoin tytöt koululle ja jäin odottelemaan A:ta uimakasseineen, pikkupoikaa, jonka vien aina tiistaisin uimatunnille E:n kanssa. Nojasin tolppaan koulun pihalla yrittäen epätoivoisesti pysyä hereillä. Se tunne, kun koulun kellot soivat ja yli sata metrin mittaista pikkukaveria ryntää kohti ovia. Mä pelkäsin jääväni jalkoihin kun yritin siiinä vastavirrassa selvitä piha-alueelta pois. Ainakin heräsin vähän.
Paino sanalla vähän. Mitään en myönnä, mutta saattaa olla, että heti kotiin päästyäni hautauduin takaisin peiton alle ja vajosin uneen.
.jpg)
Loppupäivä kului lasten kanssa. 6-vuotiaiden uimatunnin aikana pyörittiin I:n kanssa lelukaupassa ja lopulta se oli I, joka joutui kiskomaan mut Barbie hyllyn luota pois. Tuli kauhean haikea fiilis, kun aloin miettimään kuinka monta vuotta siitäkin on kun mä olen viimeksi leikkinyt. Ja kuinka mahtavaa leikkiminen oli. Peter Pan -syndrooma ja niin pois päin.
Kun sain kasin jälkeen lapset nukkumaan (E kun halusi lukea sadun ja hänen tahtinsa on e-rit-täin hidas), hiippailin mä takaisin keittiöön ja rohmusin lisää juustoa. Hetki, jota olin vesikielellä odottanut koko päivän. Jep, niinkin tärkeää mun elämä on, että öinen juustovarkausretki on mainitsemisen arvoinen.
Keskiviikkona onnistuin sössimään suunnitelmani, koska olen loistava aikatauluttaja. Tuijotin läppärini ruutua koko aamun ja heräsin todellisuuteen vasta varttia ennen lähtöä. First things first eli laitoin itseni ihmisennäköiseksi ja jätin keittiön tiskeineen siivottomaan kuntoon. Jouduin siis lapset isovanhemmille heitettyäni poikkeamaan vielä kotona siivoamassa. Huristelin lopulta Annecyyn, jossa ravasin koko päivän edestakaisin pitkin kaupunkia. Kiitoksena rakot jaloissa. Sain junaliput huhtikuun reissuille ostettua, nähtyä kavereita ja saksittua hiukseni.
Melko karmaiseva kokemus se kampaajalla käynti. Näytin kuvaa osviittana ja kampaaja vaan kaivoi sakset esiin. Se kysyi jotain, mikä meni multa ohitse kun keskityin kampaamossa höpöttelevään papukaijaan ja paniikissa vastasin vaan "oui oui". En tiedä mihin siis lupauduin. Kun hän leikkasi hiuksiani edestä, niin etten nähnyt muuta kuin tuhannet kiehkurat, jotka putoilivat syliini, alkoi mulla ihan sydän pamppailla. Jos mun vitsit irokeesistä käyvätkin toteen? Luoja kiitos kaljuja kohtia ei syntynyt ja nyt on kunnon kesätukka.
Molemmat ajomatkat kuuntelin Irwiniä ja lauloin täysillä mukana. Että simmarit, sammarit, kummarit ja pipo. Bongasin myös kotkan liitelevän taivaalla ja ihastelin sitä niin innoissani, että meinasin ajaa ojaan. Tai saattoi se olla vaan joku vähän liikaa syönyt variskin. Mun lintutietämys kun on erittäin heikoilla kantimilla.
Torstaina sotkin molemmat juuri pyykistä tulleet valkoiset villapaitani hammastahnaan. Mä en rehellisesti sanottuna tiedä, miten se on edes mahdollista. Tänään huomasin sinisen hammastahnasoiron yöpaidassanikin. Ei kai tästä voi muuta päätellä, kuin että mä en taida hampaiden pesussa olla paljoa kolmevuotiasta parempi.
Torstai-illan taas istuin huoneessani, kuuntelin Adelen Someone like you:ta repeatilla ja tein rubiikin kuutiota uudestaan ja uudestaan. Same old, same old.
Tänään pesin kuusi koneellista pyykkiä, luin satukirjoja ääneen kunnes kieleni jäi pysyvästi solmuun ja istuin koko illan Jennan kanssa Vitamissa kuolaten kiipeilyseinämiehiä. Nyt sain katsottua New Girlin ekan tuotantokauden loppuun ja ehkä olisi parempi olla mainitsematta, että aloitin samaisen sarjan alusta vasta tällä viikolla. Olen yön pimeinä tunteina räkättänyt huoneessani niille typerille hahmoille ääneen. Toistaiseksi en ole onneksi ketään vielä herättänyt. Toistaiseksi.
Jospa sitä sitten alottaisi seuraavan tuotantokauden...