Nyt istuskelen mun dear-old-daddyn työpaikalla, selkä jumissa tästä kökkimisestä ja odottelen bussille pääsyä. Tätä se korvessa asuminen teettää. Pitää lähteä kuusi tuntia etuajassa kun meillä landella julkinen liikenne on lähes tuntematon käsite. Hyvä kun kulkee yksi bussi päivässä ja sekin on varmaan kesälomien aikaan lakkautettu tai muuten vaan aina myöhässä. Nyt minä, ukulele, kitara ja kissankarvainen laukku sitten vaan odotellaan. Eihän tähän reissuun mene kuin reipas 12 tuntia. Mutta Kaustinen, täältä tullaan. Hitaasti, mutta varmasti. Tai no hitaasti ainakin, voihan sitä olla, että bussi hajoaa tai onnibussi ei suostu päästämään mun muuttokuormaa sisään tai liput katoaa tai muuten vaan tuuperrun matkan varrelle.
Mä olen myös lähtenyt matkaan shortseilla ja topilla, laukku täynnä kesähepeneitä ja festarimekkoja. En tiedä oliko niin fiksu idea, hyvä kun mittari on yli 10 astetta. Taisi kostautua se talviajattelu tai sitten sääjumala päätti, että parin päivän hellekausi on suomalaisille pulliaisille tarpeeksi. Mä koitan nyt sitten leikkiä vielä, että olisi helle. Kieltäydyn hyväksymästä tosiasioita. Farkut pysyy kaapissa ja shortsit jalassa. Sitä päitsi mä olen ruskettanut jalkani niin kauniin oransseiksi, että mikäs tässä ollessa. Purkissa luki "hitaasti sävyttävä", mutta mun kalkkunanvalkoiset jalat muuttuivat päivässä porkkanoiksi. Mä koitan silti kiven kovaa väittää, että ihan luonnollisesti ne auringossa kärventyi. Että ihan luonnillen oranssinsävy on.
 |
| Tää kuva nyt taas perinteisesti liity mitenkään mihinkään, mutta kattokaa nyt tota gasellia! |
Mä tunnen oloni aavistuksen laiskaksi täällä työmaan nurkassa kolmatta tuntia ruudun edessä istuneena, joten ehkä mä menen kiertelemään jonnekin. Esitän olevani erittäin hyödyllinen ja kiireinen. Voisin vaikka kysyä josko joku tarvitsisi apua tai keittäisin kahvia.
Tai sitten katson netflixistä Downton Abbeytä.