Elämää vuoristoradassa

Kuten otsikkokin jo kertoo,  mun elämä täällä on yhtä vuoristorataa. On päiviä jollon mä toivon, että tämä ei koskaan loppuisi ja päiviä, jolloin olen valmis pakkaamaan kamani ja lähtemään pois ovet paukkuen. Myös mun tunteet ailahtelee ihan miten sattuu. Jos multa kysyy "miten menee" on täysin sattuman kauppaa millaisen vastauksen saa. Aamut/aamupäivät ovat usein melko rasittavia. Mä en todellakaan ole mikään aamuihminen ja ikäväkseni olen alkanut huomaamaan, että eivät taida olla nämä tytötkään. Mietinkin, että jos kirjoittaisin tätä blogia aamuisin, teksti tuskin olisi julkaisukelpoista. Kai mä pitäydyn siis tässä iltapostailussa.
  Mä olen myöskin välillä niin väsynyt, että tekisi mieli vain hautautua sängynpohjalle ja jäädä sinne koko päiväksi. Onneksi on myös paljon niitä päiviä, jolloin energiaa ja - ennen kaikkea - kärsivällisyyttä riittää. Eli jep, melkoista vuoristorataa.

"Life is like a roller coaster. You can either scream every time there is a bump or you can throw your hands up and enjoy the ride."

Onneksi mä olen alkanut löytää myös oman ikäistä seuraa ja mun kalenteriinkin on alkanut ilmestyä merkintöjä. On todella ihanaa kun on suunnitelmia. Keskiviikkona näin ihan kivenheiton päässä asuvaa tanskalaista aupairia. Me vain juteltiin tunti tolkulla ja ehdittiin suunnitella yhteisiä reissuja lähikuntosalille menosta Barcelonan reissuihin. Tänne seudulle on tulossa myös muutama suomalainen! Odotan innolla, että pääsen höpöttämään omalla äidinkielelläni.

Suomesta puheen ollen, täällä soi radiossa The Rasmus! Go Suomi! Yhtenä aamuna käynnistin auton ja In the Shadows alkaa soida. Aloin hehkuttaa innoissani tytöille, että "Hei tämä on suomalainen bändi!", mutta niiden ilmeet olivat, että "so?". Toistin asian muutamaan otteeseen, että ihan varmasti meni perille, mutta en sen innostuneempaa reaktiota saanut aikaiseksi. Höh.

Mä alan kyllä huomata, miten vähä vähältä alan sopeutua. En todellakaan sanoisi vielä kotiutuneeni, mutta en mä enää ääneen ihmettele tätä sukatonta kansaa. Ruokailuajat ja annoksetkin ovat alkaneet tuntua omilta. Mun maha ei enää kurni pitkin päivää ja joka välissä syötävä juusto on jo ihan normaalia. Mä luulen kyllä, että esim. mun veli olisi nääntynyt täällä jo nälkään. Ruokailurytmi on nimittäin seuraava: 

7:00-7:30     Aamiainen

12:30-13:00  Kevyt lounas

16:00           Le goûter eli joku hedelmä, jogurtti tai pala juustoa

20:00-21:30  Iltaruoka

Iltaruoka tosiaan saattaa alkaa vähän milloin tahansa ja kestää vartista kahteen tuntiin. Eilen esimerkiksi ruokaa saatiin lautasille vasta puoli kymmeneltä. Mulla oli ollut kauhean pitkä päivä ja hyvä kun jaksoin suorassa istua ja haarukkaa nostaa. Olen myös huomannut, että alan ymmärtää ranskaa enemmän, mutta mun täytyy keskittyä kuuntelemaan. Eilen en keskittynyt ja puhe muuttui taustahölyksi, josta en sisäistänyt sanaakaan. Hyvä kun huomasin, että joku puhui.

Eilen mä aloitin myös mun kokkailut täällä. Mun hostäiti oli vihdoin pongannut kaupasta mustikoita ja pääsin tekemään mustikkapiirakan. Ei se ihan samanlainen/-makuinen ollut kuin kotona oman äidin leipomana, mutta mä syytän erilaisia mustikoita en eri leipuria, heh.

Ei siitä mitään kauneuden ruumiillistumaa tullut, mutta heti kävi kaupaksi. Seuraavaakin on jo pyydetty.

Mun elämä tässä vuoristoradassa helpottaa nyt kyllä vähän, sillä me lähdetään kahdeksi viikoksi lomalle. Rivieran lämpö ja aurinko täältä tullaan! Mä en ole kyllä koskaan ollut matkalla lasten kanssa, paitsi ollessani itse lapsi. Mielenkiinnolla odotan millaista sählinkiä loma lasten kanssa on näin aikuisen silmin. 

Ja näin loppuun, mä en aina tiedä mikä näiden ongelma on...

Tossa ne riippui ja piti ihme mölinää varmaan vartin. Normi päivä.