Hetkiä / Les Moments

Musta tuntuu, että olen nyt kykenemätön tuottamaan minkään tasoista yhtenäistä tekstiä. Päästän nyt siis itseni helpolla ja heittelen tällä kertaa pieniä paloja ja hetkiä viimeviikon lopulta.

Hetkiä, joina olen ollut niin hajamielinen. Mä olen heittänyt lusikan roskikseen ja laittanut jukurttipurkin tiskikoneeseen, yrittänyt epätoivoisesti avata talon ovia autonavaimella, unohtanut autotallin oven auki lumisateella, etsinyt puhelinta ympäri huushollia sen ollessa taskussa, kutsunut E:tä I:ksi ja päinvastoin, unohtanut laittaa hellan päälle ja ihmetellyt miksei vesi kiehu ja sitä rataa. 

Mä olen myös sekoillut sanoissani. Piti sanoa "käyn laittamassa bensaa (l'essence) autoon" ja sanoinkin sitten "käyn laittamassa pyykit (lessive) autoon". Hups. Mä olen sekoillut jopa olla-verbien kanssa. "Ooksä joku vauva vai?" muuttui ihan huomaamatta "Onko sulla joku vauva vai". 

Saan osakseni välillä hölmistyneitä katseita.

Hetkiä, joina olen alkanut vakavasti harkita kampaajan uraa. Hostäitikin totesi, että mun luovuudella ei näytä olevan rajoja, kun tuntuu, että joka päivä luon tytöille uudet masterpiece kampaukset. Nyt sujuu hollantilaiset ja ranskalaiset letit, saparot ja muut viritelmät, kalanruotoletti, neljän ja viiden säkeen letit, erilaiset ponnarit jne. Kerran olen nutturan tehnyt ja sai niin tyrmäävän vastaanoton neiti E:ltä, etten sittemmin ole uskaltanut samaa yrittää. Nyt alkaa kyllä ideat vähitellen loppua. Täytyy alkaa turvautua hätäponnareihin.

Keskiviikkona mä soittelin ahkerasti skypen välityksellä kavereille (kukkuu siellä koalalandiassa!) ja puhelimitse molemmille mummuille. Tuli jotenkin niin hyvä mieli, yhteydenpito kun ei oo mun vanhvin puoleni. En mä ole ketään unohtanut, mä olen vain yleisesti saamaton laiskiainen.

Hostit olivat viikonlopun pois ja niinhän se on, että kun kissa on poissa niin hiiret hyppivät pöydillä. Mä jätin tiskit altaaseen koko viikonlopuksi, enkä muutenkaan korjannut jälkiäni. Pidin disneymaraton-illan kavereiden kanssa volyymia säästelemättä, tömistelin yöllä portaissa, jätin tavaroitani ympäri kämppää, kuuntelin musiikkia niin kovalla kuin huvitti sekä tulin ja menin miten sattuu, kelloon katsomatta ja kenellekään ilmottelematta. Voisi sanoa, että aika mahtava viikonloppu siis. 

Meistä ei saa yhtäkään normaalia otosta...

Perjantaina me syrjäytyneet suomalaiset, aka Jenna, Roosa ja minä, ostettiin kaupan karkkihylly tyhjäksi ja linnoittauduttiin tv:n ääreen. Vasta joskus kolmen-neljän aikaan yöllä sitä alkoi pilkkimään niin pahasti ja disney-leffat tulivat jo vähän korvista, että luovutettiin ja painuttiin nukkumaan. Aamulla katsottiin vielä tasottavana yksi piirretty ja pakattiin vähän nolona melkein täysin syömättä jääneet herkut. Päivän kiertelin Roosan kanssa loskaan hautautuneessa Annecyssä ja illalla oli ihana jälleennäkeminen Jennan kanssa. Oltiinhan me oltu erossa ehkä neljä tuntia. 

Mä olen onnistunut kokemaan jopa riemun ja pettymyksen tunteita. Katottiin ihan extempore Macumba-klubin aukioloaikoja ja huomattiin Black M:n esiintyvän siellä lauantai-iltana. Siitäkö vasta riemu ratkesi. Suihkussa, meikatessa, asupanikoidessa (mä onnistuin kokeilemaan varmaan kaikkia vaatekappaleita ja silti näytin lopulta ihan muumimammalta) ja muussa turhassa sekoilussa meni koko ilta. Me selvittiin lopulta Macumbaan vaan huomamaan, että Black M oli peruuttanut keikkansa. Turhaan sitä oli kirjaimellisesti taivaltanut läpi tuulen ja tuiskun, kaivanut auton lumihangesta ja laittautunut kolmatta tuntia. Ja jäi Black M taas näkemättä. Arvatkaa harmittiko.

Lohdutuksena me pidettiin öinen, kello kahden pizza-hetki.

Hetki, jolloin tajuan olevani niin onnellinen täällä. Tai olen onnellinen, että olen tullut tänne. En mä tiedä. Mä en voisi enää kuvitella elämää ilman Jennaa, Hannaa ja muita uusia ystäviä, ranskankieltä ja tätä kaikkea. Kuka mä oikein olisin jos en olisi tänne tullut? Miten mahtavaa on, että mä olen kokeillut omia siipiäni ja huomannut niiden kantavan. Me oltiin eilen leffassa katsomassa La Famille Bélier ja miten mahtava se olikaan! Siitä tuli niin hyvälle tuulelle ja jotenkin taas iski tajuntaan miten loistava päätös tänne Ranskaan lähteminen oli kaikkine vastoinkäymisineenkin. 

Eiköhän tää sillisalaatti ollut tällä kertaa tässä. Bisous!