Niin vain päättyi viimeinen oma viikko. Viimeinen perjantai. Viimeiset hetket yksin, ainoana aupairina. Mihin aika katosi? Tuntuu, että juurihan mä saavuin. Että vielähän mä tutustun tähän uuteen elämään ja uuteen ympäristöön. Toisaalta en enää osaa kuvitella muunlaista elämää. Elämää aupairiuden ulkopuolella.
Eilen mä koitin nauttia kaikesta. Mä yritin hymyillä läpi lasten kinastelujen, läpi pyykkikuorman ja tiskausurakan. Mä tunsin olevani oikea superihminen kun toisella kädellä tein ruokaa, toisella lajittelin pyykkejä ja kävin kasvatuskeskustelua rutisevan kolmeveen kanssa sekä yritin viihdyttää sairasta 6-vuotiasta. Välillä mä itsekin yllätyn miten moneen sitä yksi ihminen repeää.
Illalla mä hylkäsin omat suunnitelmani ja leikin lasten kanssa. Katsottiin vihdoin myös E:n kanssa Myrsky-elokuva, ranskaksidubattuna tietysti. Kahdeksan maissa mä kuitenkin lähdin viettämään laatuaikaa oman kylän gang:n kanssa. Tilattiin paikallisesta pizzat, haettiin kaupasta Ben and Jerryä (the only men who truly understand women hah) ja linnottauduttiin P:n studioon.
.JPG)
.JPG)
Ennen nukkumaanmenoa mä vielä istuin huoneessani ja mietin, että tässäkö se nyt sitten oli. Kahdeksan ja puoli kuukautta. Olisinko mä voinut tehdä jotain toisin, muuttaisinko jotain jos voisin? Olenko mä vielä valmis lähtemään?
Tänä aamuna uusi aupair sitten pamahti mun huoneeseen yhdeksältä tyttöjen saattelemana. Juuri olin ehtinyt hypätä sängystä ja vaihtaa ylisuuren mikkipaitani vähän säädyllisempiin vaatteisiin. Omituista ajatella, että tässä on nyt se tyyppi, joka valtaa mun paikkani. Joka alkaa hengata mun kavereiden kanssa, asuu mun huoneessa ja kikattaa iltaisin mun tyttöjen kanssa. Mulla on viikko aikaa opettaa se talon tavoille ja pakko myöntää, että odotan innolla. Kerrankin mä olen se, joka tietää ja joka osaa. Tähän koko vuoteen kun on mahtunut niin paljon uusia asioita ja opettelua.
Printtasin tänään myös VAKAVA-materiaalin. Omituista kyllä, mun tekee kauheasti mieli opiskella nyt. Pieni kaipuu koulun penkille, paino sanalla pieni tosin. Nyt mä tuijotan sitä parinsadan A4:sen kasaa ja ajattelen, että ehkä mä ihan mielellään luovutan paikkani ja siirryn sivuun. Ehkä mun on aika jatkaa matkaa ja siirtyä kohti uusia tuulia, uusia seikkailuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti