Nuit de folie

Mun netti on takkuillut pari päivää niin ahkerasti, että hyvä kun en ole vielä heittänyt koko konetta seinään. Mä olen koko päivän pyörinyt ympäri asuntoa etsien jotain kulmaa jossa netti edes hetken pelittäisi. Viimeisen puolituntia olen hakannut päätäni ruutuun, kun mikään sivu ei lataudu. Kunnes siirryin ehkä viisi senttiä. Nyt se sitten pelittää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En uskalla liikahtaakaan. Jos se onkin siitä viidestä sentistä kiinni, että pysyn internetin ihmeellisessä maailmassa.

Alors quand même, viikonlopun mä olin siis aika pitkälti töissä. Lauantai-iltana mä vahdin omia ja naapurin kakaroita järjen menettämisen uhalla. Mä ravasin nukuttamisenkin jälkeen ehkä viisi kertaa ylhäällä kun naapurin pojan unilelulta oli irronnut jalka ja poika herätti muut nyyhkytyksellään. Mä lopulta jouduin räväyttää lasten huoneen valot päälle, etsimään sen kirotun jalan ja sidoin sen narulla kiinni. Että se siitä rauhallisesta illallisesta, mä kun en ehtinyt syödä lasten kanssa samaan aikaan. Papi onneksi oli henkisenä tukena ja herrasmiehenä tiskasikin kaiken.

Sunnuntai lähti puoli seitsemältä käyntiin. Mä kun olin jonkun hetkellisen aivovaurion takia ihan vapaaehtoisesti luvannut herätä lasten kanssa, jotta hostit saavat nukkua pitkään. Mä sitten hyssyttelin ja hyssyttelin, kun meinasi aamuvilleys nousta liian korkeisiin desibeleihin. Lopulta ysin jälkeen en enää jaksanut olla koko ajan kieltämässä ja annoin lasten leikkiä muovipalloilla ja muilla meluleluilla. Ei aikaakaan kun hostit valuivat silmät ristissä alakertaan. No can do, lapset on lapsia. 

Mä hyvästelin papin ja ajelin Jennan luo. Meillä oli kova meno. Molemmat niin kipeinä, että nenäliinakasa vain kasvoi lattialla ja lopulta mäkin päädyin vain makaamaan siihen lattialle. Perus sunnuntaimeininki. Sunnuntaina myös satoi lunta. T'as dit quoi! Suli se sentään luojan kiitos saman tien pois. Piti kaivaa hetkellisesti toppatakki tosin esiin. Hämmentävää vaan, että viime viikon kuljin muuten vain t-paidalla ja farkkutakilla.

Illalla mulla sahaili vähän kuume ja suurena yllätyksenä jopa mulle, menin yhdeksän jälkeen nukkumaan. Ihmeiden aika ei selvästikään ole ohi.

Maanantaiaamuna mä heräsin hiljaiseen taloon. Ravasin alhaalla ihmettelemässä missä kaikki ovat ja lopulta kolusin kaikki huoneet makuuhuoneita lukuunottamatta. Mä tarkistin, ettei se tänään ollut kun kelloja käännetään ja lopulta pommitin jopa ranskakavereita, että onko tänään joku vapaapäivä. Lopulta mä vakuutuin, että ihan tavallinen maanatai oli kyseessä ja kiipesin herättämään tytöt. Sain aika kauan vakuutella, että joo-o kyllä nyt aamu on. Siinä kun kolisteltiin alakertaan, ilmestyy huoneestaan hostit tukat pystyssä. "Damn nukuttiin pommiin!" ja ovesta ulos. Aha. Me kerettiin pienellä hoputuksella lasten kanssa ihan kivasti kuitenkin kouluun ja mä painuin hetkeksi vielä ekstraunille aamuvapaallani. 

Tiistaina oli taas koko päivä vaan duunia duunia. Lapset kiukutteli vuorotellen ja mä tein "kalaa" ruuaksi kuten käskettiin. Eli nugetteja, close enough. Eihän sitä nyt aina voi muistaa, että nugetit ja kalapuikot eivät ole sama asia. Olin muutenkin hajamielinen. Unohdin ottaa lähtiessä autonavaimet ja jouduin mennä takaisin miljoonan lukon ja hälytysjärjestelmän läpi. Kun toisen kerran sain talon lukkoon, seisoo E vieressä: "Hei nää nukenrattaat pitäis myös laittaa sisälle". Jäi rattaat piharampille. Mähän en kolmea kertaa ala avainten ja piipitysten kanssa tappelemaan. Mä myös heitin juustot ajatuksissa roskiin. Kaksi juuri avattua pakettia. Onneksi tajusin virheeni ja dyykkasin ne sieltä takaisin jääkaappiin. Semmonen päivä. En ala edes kertomaan kuinka kuljin puoli päivää neuletakki nurinpäin ja kuinka hortoilin ostarin parkkipaikalla kun unohdin mihin parkkeerasin autoni. 

Viime yönä heräsin kamalaan migreenikohtaukseen, jonka vuoksi puolet yöstä lojuin alakerran laattalattialla kylmäpussi pään päällä. Aamulla oli siis vähän vaikeuksia päästä ylös. Tänään oli muuten tosi sateinen päivä, joten mä jäin lopulta kotiin, vaikka vapaa olinkin. Samalla kun heitin lapset mummolaan poikkesin tosin mun kielikurssia vastapäätä olevassa ostarissa. Nostalgiaa. Muuten olen vain siivonnut ja bailannut ranskalaisen kasarijytän tahtiin. Koko päivänä muuta kuunnellutkaan. Hanna, mä syytän sua.

Nyt mun netti taas vähän vaihteeksi pätkii, joten saa nähdä millä vuosituhannella tämäkin teksti saadaan julkaistuksi.