Fête des Lumières

Siitä puhuttiin jo ennen kun tavattiin. Minä ja Jenna siis. Jossain välissä alettiin puolitosissaan suunnitella reissua itsenäisyyspäivälle. Pari viikkoa sitten sain tietää, että siellä sattuu silloin olemaan valojuhlatkin. Ei huono. Aika jossittelun tasolla se reissu silti oli, vaikka kummasti 6.12 säilyi kalenterissa koskemattomana. Edeltävänä iltana olin ihan varma, ettei me Annecyä pidemälle päästä. Sinne jäädään palloilemaan kuten kaikkina muinakin viikonloppuina. Tai vielä suuremmalla todennäköisyydellä nukutaan vaan koko päivä. Mutta niin me vaan lähdettiin.

Lyoniin.

Kyllä pikkusen tuntui aamulla väsymys. Silmät ristissä sitä kuitenkin selvisi Annecyyn, auto parkkiin ja puolijuoksua assalle. Kaukaa viisaana me oltiin hommattu eväitä junaan. Patonkia ja juustoa, miten niin Ranska alkaa saada otetta meistä? Aika kahta kättä heiluttaen oli kuitenkin tullut lähdettyä. Vieressä istui nimittäin kaksi vanhempaa rouvaa, jotka koko matkan suunnittellivat kartalta reittejä kiertää ja nähdä kaikki valoshow't. Ne olivat tulostaneet sivu kaupalla infoakin tapahtuneesta. Mä juuri ja juuri tiesin, että siellä on jotain valoja. Jossain.

En sentään eksynyt yhtä pahasti Lyoniin asemalle, kuin aikoinaan Pariisissa. Hetken siinä kuitenkin tuijotteli joka ilmansuuntaan osoittavia Sortie (exit) kylttejä ja aika hazardina valitsi yhden (entten tentten-taktiikka ei petä koskaan). Sopivasti ulosköynti johti valtavan ostarin eteen, johon me "piipahdettiin" pariksi köh tunniksi. Ups. Kyllä me lopulta miljoonien kassien kanssa jätettiin se ostari taaksemme ja alettiin harhailla kohti keskustaa. Tosin ei mulla ollut, eikä ole vieläkään,tietoa, että mikä se keskusta nyt sitten virallisesti on. Me kysyttiin myös neuvoa infopisteeltä, koska vain vaivoin löydettiin itsemme kartalta (kiitos "olet tässä" pisteen). Seisottiin jo sitten sillä tiellä mitä etsittiinkin. Hyvä me, kartanlukijan ura selvästi odottaa.

Sitten seurasi pyörimistä, palloilua, kikattelua, valitusta, ruokapaikan loputonta etsimistä, palloilua, valitusta ja pyörimistä. Puoli kuuden maissa alkoivat valoshow't. Väkeä oli kuin pipoa ja ihan jäätävän kylmä ilma, mutta upeita valoteoksia. Kyllä niitä kelpasi katsella. Mä ihan hämmennyin miten valtavasti niiden eteen oli nähty vaivaa, kun kaikki miljoonat valot asenneltu, musiikki ja show't synkattu ja muu järjestäminen. Ja niitä oli yli 50 kohdetta ympäri Lyonia ja sama rumba joka vuosi! Vähän eri genreä, kuin Tampereen valoviikot.

Ennen - Jälkeen

Porukkaa piisaa

La veilleuse des Jacobins (Jacobins´n yövalot). Sen vielä kesti, että taustalla soi lastenlaulut, mutta siinä vaiheessa kun itku ja parkuminen alkoivat kuulua nauhalta me poistuttiin lujaa paikalta. Sitä saa duunissa ihan tarpeeksi kuunnella. Mä olin vapaalla, kiitos vaan.

Joka nurkassa myytiin kuumaa viiniä, churroja, karamellisoituja omenoita ja muuta hyvää. Katusoittajat riehaantuivat täysin ja päivällä eksyttiin streatdance porukkaakin ihailemaan. Noi trumpetistit ja mitkä lie olivat yllättävän hyviä ja soittivat jopa ihan kuunneltavaa musiikkia.

Mä olen aina halunnut maistaa karamellisoitua omenaa. Mitäs sitä nyt sanoisi. Ensimmäinen puraisuyritys ja omena valahti tikusta. Onneksi sain sen kiinni ja jyrsin tota kivikovaa pintaa loppu illan. Vieläkin ikenet vereslihalla.

Mulla oli erittäin vähäuninen viikko takana, sitäkin vähäunisempi edellinen yö, liian aikainen herätys ja koko päivä taaperettu paikasta toiseen samoilla jaloilla. Ei me siis yöhön asti jääty, sitä kun alkoi jo ysin pintaan pilkkimään melko pahasti. Tätäkö tämä vanhuus on? Junaunetkin jäivät haaveeksi, kun meidän vaunuun sattui porukka jenkkiläisiä hölöttäjiä. Ne nauroivat niin kovaa, että varmasti perävaunutkin kuulivat. Siihen huutonauruun heräsi tosin mukavasti, niin jaksoi vielä ajaa kotiin.

Emmä oikein vieläkään usko, että mä kävin Lyonissa. Kuulostaa lähinnä vitsiltä. Ihan huippua seuraa ja mahtavia kokemuksia, joten ei tässä voi valittaakaan. Sitä voisi alkaa uudestaan jossitella vastaavia reissuja.