Okei oli mulla joku pointtikin, eksyin vähän sivuraiteille. Tosiaan yritys on ollut hyvä, mutta jotenkin mä olen viilettänyt paikasta toiseen, enkä sitten ehtinyt kirjoittaa. Toisin sanoen olen laiska. Mä nimittäin jotenkin kummasti olen löytänyt aikaa katsoa koko The 100 sarjan ensimmäisen tuotantokauden, välistä jääneet Posse-jaksot ja lukenut Gone Girlin puoleen väliin. Puhuinko mä jossain välissä jostain "pidemmistä yöunista"?
Perjantaina mulla oli ihan kamala päivä. E oli todellakin herännyt väärällä jalalla ja mä sain kaiken sen kiukun niskaani. Huutoa, potkuja ja päin lentäviä esineitä riitti. "Mä en tykkää susta, mä haluan, että sä lähdet pois!" se huusi ja mä sain taas laskea kymmeneen. Tosin mun suupielet sai ylöspäin I, joka sanoi mulle auton takapenkiltä E:n jäätyä koululle, että "mä tykkään susta tosi paljon, jää tänne mun kanssa.". Koulun päätyttyä me jäätiin parkkipaikalle autoon istumaan ja keskustelemaan. Autosaarnat ovat parhaimpia, mä olen huomannut. Siinä sitten sain selitellä ja pinnistää ranskantaitoni äärirajoille, että saisin uskottavan puheen aikaiseksi. Kyllä anteeksipyyntö tuli ja kotiin päästyä E halasi mua pitkään ja kuiskasi "En mä oikeasti halua, että sä lähdet". Hetki, jolloin mun sydän murtui taas pikkuisen.
Mä jäin tyttöjen kanssa leikkimään hetkeksi illalla. Opetin E:lle ukulelea ja I onnistui siinä silmän välttäessä kadottamaan osan mun meikeistä. Lopulta löysin ne seinän ja pöydän välistä. Siitä miten mä saan ne sieltä ongittua takaisin päivänvaloon ei ole vielä tietoa. Enivei, mä kuitenkin starttasin pikapikaa vapaaksi päästyäni Jennaa treffaamaan. Päädyttiin taas Carrefouriin hengailemaan ja saatettiin erehtyä ostamaan suklaajoulupukki. Todistusaineisto on kuitenkin kaikki hävitetty (lue syöty).
Lauantaina mä heräsin ihanan hiljaiseen kämppään. Ehin loistavasti käydä suihkussa ja torkahtaa vielä vähän, ennen kuin lapset pullahtivat kotiin ja suoraan mun huoneeseen. Pelattiin lautapelejä tai no mä ja E pelattiin. I sai hepulin, tuhosi meidän pelin ja lähti huutaen mun huoneesta. Normi päivä.
Mä lähdin lounaalle Matildan luo tohon naapuriin. Tosin ajoin sen pari kilsaa autolla, kun vettä satoi kuin viimeistä päivää. No melkein ainakin. Leivottiin pizzaa (taas valmistaikinasta, mikä näiden ranskalaisten ongelma on, eikö ne tykkää leipoa hä?) ja juoruttiin ja lopulta suunnattiin Pernillen luo. Meidän oli tarkoitus kattoa joku leffa tms, mutta päädyttiin vaan hörppimään teetä ja jatkamaan juoruamislinjalla. Parasta yhdessäoloa siis. Mä olen niin onnellinen, että olen löytänyt paljon hyviä kavereita täältä.
Kuudeksi mun oli suoriuduttava kotiin ja iltalastenvahtirumba alkakoon. Mulla oli siis omat kaksi JA naapurit kaksi kakaraa vahdittavana. No ainakin tiedän, että neljää lähes samanikäistä lasta mä en itse tule ikinä haluamaan. Nukkumaan mentäessä aina jollain oli jano ja toisen oli pakko päästä vielä pissalle ja yksi haluaa vielä halin ja yhdeltä on doudou (unilelu) kateissa ja sitten taas toisella on jano. Ette voi sitten hoitaa kaikkea kerralla ja sitten hyst ja silmät kiinni? Sitä tunnetta kun viimeisetkin "Lotta hei..." pyynnöt olivat loppuneet ja ihana hiljaisuus lankesi kämppään.
Tänään mä taas aamun hengailin lasten kanssa. E halusi välttämättä lukita mun ukulelekotelon, sillä se oli varma, että I hiippailisi päivän mittaan muuten tekemään mun uku-paralle tuhojaan. I teki taas perinteisen "saavu Lotan huoneeseen, tuhoa jotain ja poistu huutaen kun Lotta sanoo ei" temppunsa. Vähän vaihdoin kuulumisia hostäidinkin kanssa ja vapaaehtoisesti tiskasin kaikki aamutiskit. Täällä olen kyllä tiskannut enemmän kuin tarpeeksi, alkaa tulla pian mitta täyteen.
Lähdin lopulta kohti Annecyä, poimin Jennan matkalta ja päädyttiin pällistelemään koullutta sunnuntai-Annecyä. Mä olin jo toista viikkoa haaveillut Froyosta ja nyt se oven aukiololappunen muka väittää, että paikka aukeaa vasta ensi kesäkuussa. Anteeksi mitä? Melkein kaikki terassitkin oli roudattu pois ja ne vähät paikat, joita vanhassa kaupungissa ennen sunnuntaisin oli ollut auki, olivat nyt sulkeneet luukkunsa. Ihmisiäkään siellä ei ollut muutamaa vakideekua lukuunottamatta paljon ollenkaan. No ainakin löytyi parkkipaikka helposti. Ja saatin tunnelmoida ihanaa syksyä.
Kotiinpäästyä mä raahauduin suoraa huoneeseeni ja täällä mä taas istun sateenropinaa kuunnellen. Okei joo, mä menin sanomaan pitäväni siitä äänestä, mutta rajansa kaikella. Täällä on satanut ihan koko ajan, että voisi vähän rajottaa. Ei me olla missää Englannissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti