Falling leaves hide the path so quietly

Mä en todellakaan tietänyt pitäväni näin paljon syksystä, mutta näköjään sitä oppii aina itsestään jotain uutta. Syksy on niin kaunis. Täällä on vasta nyt ruska värjännyt lehdet ja ilmat pysyvästi viilenneet. Ei todellakaan tunnu marraskuulta.

Jotenkin mä huomaan nauttivani syksyn aavistuksen melankolisesta tunnelmasta. Mä tykkään, kun iltaisin on pimeää ja voi nähdä kaikki tähdet ja mä rakastan nukahtaa sateenropinan tasaiseen rummutukseen. Musta on ihana laittaa paksu ja pörröinen talvitakki  päälle, kulkea villasukissa ja käpertyä lämpöisen peiton alle. Kesällä mulla on aina kuuma, mä nautin tästä kylmyydestä. Iltahämärällä kävellessä katulamppujen valossa, hengitys huuruten ja karvatakkiin kietoutuneena tunnelma on jotenkin maaginen. I'm weird, I know.

Pakko tosin myöntää, että talvikin yrittää vähitellen päästä tänne. Vuorten huipuilla on jo lunta, jaiks. Mä olen myös aloittanut jouluhypetykseni ja lasken kyllä itseni vahvasti niihin ärsyttäviin jouluhössöttäjiin. Eli joululaulujenkin aika on koittanut! Viime vuonna soitin Michael Bubléta kaikkien suureksi riemuksi nonstoppina jo varmaan lokakuulta lähtien. Nyt olen kuunnellut Pentatonixin joululevyä lähes yhtä ahkerasti.

Me leivottiin tänään myös pipareita. Valmistaikinasta tosin, mikä otti mulla semiahkerana leipurina aika koville. Ei niissä kyllä paljoa ollut samaa makua kuin suomalaisissa pipareissa. Suoraan sanottuna ne olivat aika pahoja, mutta mun pikkuleipurini olivat innoissaan. Toinen yritti syödä jauhoja joka välissä ja toinen onnistui kaulimaan sormensakin.

Täällä on ollut supersumuista viime päivinä, että ollaan kaikki ihan pilvessä täällä (oon niin hauska...not). Olen siltikin pakottanut tytöt ulkoilemaan ja tänään käytiin vähän kävelyllä. Niitä maisemia onkin syyttäminen mun oudosta syksyfiiliksestä. Mua kyllä hämmentää miten vähän loppujen lopuksi tunnen meidän kyläpahasta, ihan ydintä lukuunottamatta. Mä olen kuitenkin asunut täällä jo neljä (mitä! neljä?) kuukautta. Pitäisi alkaa haahuilla enemmän näillä omilla huudeilla. Mä taidan pakottaa tytöt toistekin käppäilemään. Koska yksin todennäköisesti  eksyisin.

Tosiaan sen Gone Girl -leffan jälkeen mä jäin aika kysymysmerkiksi. En voinut siis hillitä itseäni eilen ennen kielikurssia ostarilla pyöriessä, vaan menin ostamaan samaisen kirjan. Olen sitä tänään jo joka välissä vähän yrittänyt lukea, mutta nyt taidan syventyä kunnolla sen maailmoihin. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

"On pilvet nuo syksyn sadetta tulvillaan, on pilvet nuo kaiken peittäneet vaipallaan"