Having one of those days when your hair looks like Hagrids

Mä en oikein ymmärrä miten aika liitää täällä niin nopeasti. Siis perjantai on taas huomenna. Taas. Aika lohduttavaa toisaalta, sillä mä olen ollut tällä viikolla enemmän lapsenvahtina kuin koko muun Ranskassa oloni aikana yhteensä. Mun päivät tällä viikolla ovat olleet niin identtisiä, että se on jo vähän häiritsevää. Onko huolestuttavaa, että olen jo nyt ihan kaavoihin kangistunut?

Mä kirjaimellisesti pyörähdän ylös mun sängystä puoli seittemän maissa aamulla ja raahauduin alakertaan. Mä juon vaan vähän ananasmehua (nam nam) ja yritän olla nuokkumatta. Hostit lähtee seitsemältä ja mä jään tyttöjen kanssa. Tästä mun työpäivä lähtee.

Yleensä aamut ovat aika tappelua. Olen mä jo onnistunut jonkinlaisen auktoriteetin luomaan eli kyllä lapset tottelee. Ne vaan haraa kaikessa vastaan ja "tu est méchant" on ehkä yleisin kommentti tyttöjen suusta aamuisin. Meidän aamukeskustelut on tällasia:
"-E, laita sukat jalkaan, ootko niin ystävällinen.
 -Tu est méchant"
"-I pysy paikoillaan, niin mä harjaan sun hiukset. Älä heilu, niin ei satu.
  - Tu est méchant!"
Ja niin edespäin.

Parhaat ihmiset laittavat sormen linssin eteen! Ihan oli suunniteltu juttu.

Aina ollaan kuitenkin ajoissa koululle päästy ja ennen ysiä mä oon takaisin kotona ja saan lösähtää sohvalleni. Ja olla tekemättä mitään. Olikohan se tiistaina kun mulla oli ihan kamala aamu tyttöjen kanssa, niin mä vaan kömmin takaisin nukkumaan. Olen niin kovin reipas ja aikaansaava ihminen näin aamuisin... not. Mun netti on pätkinyt viime viikonlopusta ja tiistaina se sanoutui kokonaan irti. Meinasi järki mennä tän koneen kanssa tappeluun. Onneksi mun hostisä onnistui korjaamaan ongelman, .Alkoikin jo netittömyys syödä miestä (miten niin nettiriippuvainen?). No mutta oon sentään edistyny mun kirjakokoelmavuoressani aika kiitettävästi näinä viime päivinä. Pakko myöntää.

Miten niin oli liioittelua ottaa 14 kirjaa mukaan? (Ja kyllä, osaan laskea, mutta kaikkia näitä en raahannut Suomesta)

Mä yleensä lähen vähän turhan aikasin hakemaan lapsia koulusta. Jo joskus 11 pintaan starttaan kotoa, vaikka koulun portit aukeaa aikasintaan 11:25 ja täältä kotoa ei millään ilveellä pysty matelemaan koululle kuin max 10 min. Mä otan kirjan mukaan ja saan varattua itelleni hyvän parkkipaikan. Siinä koululla on ihan naurettavan vähän paikkoja ja lähes jokainen oppilas tuodaan autolla kouluun. You do the math, ei oikein parkkipaikat riitä. Onneksi se ei ranskalaisia haittaa. Täällä on ihan yleinen käytäntö, että auton voi jättää mihin vaan. Vaikka keskelle tietä. Käsijarru ja hätävilkut vaan päälle. Se on erittäin rasittavaa! Koita siinä sitten itse edetä johonkin, kun toinen päättää, että "tää jäis nyt tähän" ja sammuttaa moottorin.

Tytöt syövät siis kotona ja midi eli keskipäivä yleensä sujuu ihan mukavasti. Me kokkaillaan yhessä, kuunnellaan musaa ja jutellaan. Ruuan jälkeen mä pesen tiskit ja tytöt leikkii vähän. 13:20 on oltava taas koululla. Mä jätän E:n portille, annan bisoun ja lähetään I:n kanssa takaisin kotiin. I menee päikkäreille ja mä saan taas vähän hengähtää. Tässä vaiheessa mä oon oikeesti ihan aikaansaava ja mä en nyt puhu mitenkään sarkastisesti. Mä pesen pyykkiä, järkkäilen, pesen/kuivaan tiskit jos niitä on jääny tai muuten vaan esitän ahkeraa. Mä annan I:n nukkua max. kaksi tuntia ja sitten lähtee operaatio I ylös. Välillä ihan no problem, mutta pari kertaa mä olen joutunut raahaamaan kurkku suorana kirkuvan lapsen autoon. Aina kauhealla kiireellä jälkimmäisessä tapauksessa, ettei vaan naapurit huomaa, heh.

Me ollaan tyttöjen kaa niin kovin terveellisiä.

E:n koulu loppuu 16:30 ja me yleensä kävellään lähipuistoon välipalalle. Lapset leikkii kavereidensa kanssa ja mä juttelen "muiden äitien" kanssa tai treffaan puistossa muita aupaireita tästä ihan naapuristosta. Mä muistan ekan kerran kun olin puistossa ja en mä pystynt yhtään puhumaan mun vieressä istuvalle mummolle. Se jutteli kaikenlaista, mutta mä en edes ollut perillä aiheesta. Nykyään sentään small talk sujuu, että kai mun ranskakin on vähän parantunut.

Viimeistään kuudelta on oltava kotona. Mun päivät voisi jo päättyä 17:15-17:30, koska niihin aikoihin hostäiti tulee kotiin. Mutta koska olen niin kiltti ja ihana ihminen (köh), mä annan lasten leikkiä puistossa ja olen itse vähän "ylitöissä". Kun pääsen kotiin mä olen viime aikoina lähtenyt samantien lenkille. Löysin ihanan juoksulenkkipaikan, jossa ei ole liikaa muita ihmisiä tuijottamassa kun mä puhisen naamapunasena eteenpäin. Vain yksi toinen juoksija tuli viime kerralla vastaan. Vaivoin sain siltä puhinalta sanottua "Bonjour". On se rankkaa, ylämäkeen juokseminen...

Horisontissa pilkottaa Geneve!

Tosiaan tällä viikolla olen keskiviikkoa lukuunottamatta ollut lapsenlikkana iltaa myöten. Lenkillä olen (tiistaina säälittävä 20min vaan aikaa) ehtinyt nopeasti käydä ja sitten olen hoitanut iltahommat, pesut ja syömiset ja iltasadut. Ihan kivasti noi tytöt ovat kuitenkin totelleet ja kiltisti kuunnelleet mun lukemistani, vaikka osien sanojen lausumisen mä vaan arvaan. Todennäköisesti ne ei ymmärrä mun luennasta puoliakaan, mutta c'est la vie.

Keskiviikko oli ainoa vähän erilainen päivä, sillä midin jälkeen mä ajoin tytöt Geneven puolelle isovanhempien luokse. (Arvatkaa vaan oliko mulla taaskaan passia?) Mä siivosin koko iltapäivän ja kävin ostamassa kaupasta itelleni marjoja. Ah ihanaa, mustikoita ja vademia, mmmmm. Illalla lähin Jennan houkuttelemana Zumbaamaan. Jenna sitten ite tietenkään päässyt edes tulemaan, mutta mä menin koska olin sinne jo ajanut ja laittanut urheiluvaatteet päälle (se kun oli niin raskasta). Mä ja varmaan 50 muuta innokasta tanssijaa sheikattiin siellä ihan hiki hatussa. Tokavikan biisin aikana se vetäjä huusi "On n'est pas fatigué!" eli ei olla väsyneitä ja kaikki huusivat sen saman perässä. Mieletön yhteishenki siellä. Mun on pakko päästä uudestaan. Ehkä tänne vähän lähemmäs, viiden ruuhka Annecyyn päin on ihan järkyttävä. Tämän vuoden jälkeen mitkään Suomen ruuhkat ei tunnu missään.

Zumbaamaan!

Nyt voisin katsoa vielä yhden Walking Dead -jakson ja mennä kerrankin ajoissa nukkumaan. (Hahah, yeah right, mä tunnen itseni liian hyvin. Puolilta öin mä vielä hiippailen pesemään hampaitani. Jostain syystä iltaa (yötä?) kohden mun enrgiataso vaan nousee ja mun on kauhean vaikea malttaa mennä nukkumaan. Ehkä joku päivä...)