Nyt ensimmäinen viikko on I:n osalta vähän poikkeava, tavallaan tutustumisviikko eli päivän tunteja lisätään vähitellen. Ensiviikosta lähtien kuitenkin hoidan lapset aamulla, vien ne kouluun ja haen puolenpäivän aikaan kotiin syömään. E lähtee ruuan jälkeen takaisin kouluun ja I jää mun kanssa kotiin. I nukkuu muutaman tunnin, jolloin saan olla periaatteessa tehdä mitä vaan kunhan en poistu talosta. Iltapäivällä mä joudun taas ratin taakse ja haen E:n koulusta. Puoli kuuden maissa hostäiti tulee tai ainakin pitäisi tulla kotiin ja mä olen off.
Mä ajattelin aina, että tämä on erittäin hyvä rutiini, sillä iltaisin olen vapaa. Monilla aupaireilla kun on aamusta iltapäivään vapaata (kun lapset syövät koulussa) ja taas illat töitä. Nyt olen alkanut miettiä, miten ihanaa olisi jos päivä olisikin täysin vapaa. Mä en oikein aamulla muutaman vapaatuntini aikana ehdi kauas ja tosiaan iltapäivällä en voi poistua kotoa. Eli olenhan mä kiinni tässä työssä yhtä paljon kuin nytkin, lähes kellonympäri. Lisäksi täällä Ranskassa kaupat menevät jo iltaseitsemän aikoihin kiinni eli illalla ei niihinkään kunnolla ehdi. Myös monet mun kaverit ovat iltaisin töissä, joten en tiedä onko mun rutiini nyt sittenkään miellyttävä.
Mutta vaikka tämä teksi vähän eksyi negatiivisempiin tunnelmiin, olen mä juuri nyt erittäin heureuse. Kun sain I:n tänään päikkäreille, kävelin alakertaan ja tajusin, että olen totaalisesti tyhjän panttina, mun teki mieli alkaa hyppiä riemusta. Tätä on odotettu! Koulut ovat nyt virallisesti alkaneet. Nyt mä todella toivon, että mun tunnelmat alkavat muuttua tämän perheen suhteen...
"I'm one card short of a full deck
I'm not quite the shilling ---
--- But my dear how about you?
I'm going slightly mad
I'm going slightly mad
It finally happened"
-Queen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti