Me asutaan saman katon alla, me istutaan saman pöydän ääressä, me jaetaan iloja ja suruja. Me ollaan perhe. Vaikkakin olen ollut jäsen vasta reilun kuukauden ja vaikka tämä on jo kolmas perheeni, kolmannessa maassa. Silti mä olen jo kovasti kiintynyt näihin ystävällisiin kasvoihin, jotka aina iltaisin kokoontuvat keittiön pöydän ympärille. Mä olen onnellinen ja etuoikeutettu päästyäni osaksi juuri tätä perhettä.
Papa, joka huikkaa kovaan ääneen aina ciao saapuessaan kotiin. Joka heiluttaa innoissaan aina tervehdykseksi, niinkin innoissaan, että pelkään ranteen joskus vielä menevän sijoiltaan. Papa, joka hulluttelee, laskee leikkiä, mutta omaa aavistuksen lyhyen pinnan.
Hän kipittää alakertaan illalla, mä nostan katseeni kirjastani. "D halusi vähän karkkia, shh shh" hän naurahtaa ja pomppii takaisin yläkertaan. Mä tuijotan hämilläni loittonevaa selkää. On keskiviikko, D on kylvyssä. Pikku prinsessan tahto on silti usein laki.
Mä kerron Papalle aavistuksen liioittelun puolelle sortuen valtavasta hämähkistä, joka sabotoi mun edellisen päivän rauhallista netflix-iltaa. Sain lievän sydänkohtauksen nähdessäni sen valtavan olion vipeltävän mun huoneen lattian poikki. Kello oli suomessa jo lähempänä puolta yötä mutta paniikkiviesti lähti mun äidille. Äiti käski ryhdistäytymään, muistutti olevani aikuinen, mutta sympatia kauhisteli kuitenkin mun kanssa. Mä heitin isoimman kirjan mun hyllystä sen hirviön päälle, hypin yhdellä jalalla sen kirjan päällä ja kuoriuduin peittojen sisään. Kerroin papalle sen hämähäkin olevan yhä sen kirjan alla keskellä mun lattiaa. Papa sanoi, että jatkossa voin kyllä kysyä heitä apuun. Tai ehkä mielummin Mammaa, hän kun ei oikein myöskään pidä hämähäkeistä.
(Lopulta Satu hoiti sen kolmatta päivää kirjan alla maanneen hämähäkin raadon vessanpönttöön.)
Mamma, joka jaksaa päivästä toiseen olla iloinen ja pysyä rauhallisena, vaikka N kuinka itkisi tai D kuinka saisi itkupotkuhuuto kohtauksia. Mamma, jonka kanssa voidaan kesken lauseen vaihtaa ruotsiin, lennosta taas ranskaan ja välillä heitellä väliin sanoja englanniksi. Ja pienemmälle tytölle, D:lle hän puhuu italiaa. Nostan hattua.
Me istuskellaan teetä hörppien illalla pöydän ääressä, lasten jo nukkuessa. Mamma kertoo surkuhupaisesta reissustaan sairaalaan ja me nauretaan vedet silmissä. Mä mietin, miten en ikinä nauranut oikeasti hostien kanssa viime vuonna. Se oli semmoista heh heh tekonaurua. Nyt mä usein iltaisin kipuan yläkertaan vaan hengaillemaan, vitsailemaan ja juttelemaan. Ihan vapaaehtoisesti, enkä mistään velvollisuudentunnosta.
Lapset...
Mä rakastan N:nän hymyä. Vaikka toinen ei puhu, eikä välttämättä ymmärrä paljoa, sen kasvoista voi lukea niin paljon. Silmistä, katseesta, hymystä. Pienistä eleistä ja liikkeistä. Viittomakielen opiskelukin on mun mielestä älyttömän mielenkiintoista. En tiedä kuinka paljon N pystyy sitä jatkossa oppimaan, mutta mä ainakin aion sille viittoa. Voi olla, että tätä Belgian viittomakieltä ei ihan jokapäivä tule loppuelämässä tarvitsemaan, mutta taito sekin. Ei ihan kaikkien CV:ssä.
Ja ihana pieni
Vaipoista uloskasvamisenkin olin unohtanut kolmeveen elämästä. Oltiin metroasemalla, matkalla svenska kyrkaniin. D söi iloisesti eväitä ja mä hytkyin aseman chillailumusan tahtiin. Yht'äkkiä mun viereen valahtaa pieni lammikko ja D toteaa "Oh, pipi!". No niinpä näkyi. Se lammikko kasvoi pienen järven mittoihin ja mä vaan hymyilin ja nyökkäilin ohikulkijoille, "eh heh, lapset". Vieressä oleva mies katsoi mua aika halveksuen ja astui metroon. Muidenkin todistajien siirtyessä asemalta metroon, me kipitettiin vähin ääniin takaisin hissiin ja ulos tapahtumapaikalta. D huikkasi heti kotiovelta iloisesti, että hän on juuri pissanut housuun. Same old same old.
Pissafiaskoja on tapahtunut aika tasaiseen tahtiin, kohdistuen usein juuri keskiviikkoihin, jolloin suuntana olisi svenska kyrkan. Kerran mua tuli luokasta vastaan naurava naama ja märät housut. Opettaja vaan totesi, että yhdet housut jo vaihdettiin, huomiseksi pitää tuoda lisää vaihtovaatteita ja tyrkkäsi likaisten vaatteiden kassin käteen.. Tyttö kainaloon, juosten kotiin ja vaatteet vaihtoon. D vaan ihmetteli miksi mä ravasin tukka putkella koko matkan kyrkanille. Sanoin, että jatkossa olis parempi käydä vessan puolella pissalla, niin voitaisiin mennä ihan hissukseen.
Nyt olen tosin oppinut ottamaan vaihtovaatteet mukaan. Löydän D:n housuja ja pikkareita vähän väliä laukkujeni pohjalta. Nytkin mun käsilaukussa on sen sukat.
Perhe on aina perhe, oli se millainen hyvänsä.
Hauska bloggaus. Elävänä näen perheen jäsenet edessäni. Lämpiminä ja inhimillisinä. Onpa kiva nähdä sut ja perhe siellä oikeesti ensi viikolla! L'ete.
VastaaPoistaIhana kun olit täällä! Pian taas nähdään, bisou.
Poista