Velvollisuuksia

Mulla on kauhea stressi. Tuntuu, että aika ei riitä mihikään ja kaikki tekeminen ahdistaa. Tavallisetkin asiat, mun lempi puuhat, tuntuvat velvollisuuksilta kuten kavereiden näkeminen, salilla käyminen tai niinkin normaali asia kuin syöminen. Ja kaiken pahan alku ja juuri on opiskeleminen.

Kyllä. Minä, toista vuotta maailmalla pyörinyt taivaanrannanmaalari ja vain hömppäkirjallisuutta lukenut ihminen, istun päivästä toiseen nenä kirjassa ja haron vähiksi käyviä hiuksiani (tosin not true, lähinnä toiveajattelua, musta tuntuu että vaikka hiuksia irtoilee ja kylvän niitä kaikkialle alati kiihtyvällä tahdilla, mun lähes-afroni ei kevene...). Mä nyt sitten kerrankin päätin tosissani lukea pääsykokeisiin ja alan pian olla järjen menettämisen partaalla.

En ole koskaan opiskellut mihinkään näin yhtäjaksoisesti ja silti moni tuntuu tekevän vielä paljon enemmän. Mä kiskon itseni aamulla kukonlaulun aikaan ylös, lähden hostäidin mukana EU:n Parlamentin kirjastoon lukemaan ja viisi tuntia myöhemmin olen edennyt ehkä kolme sivua. Ei ihme, että mun kunnianhimoisesta lukuaikataulusta pudottiin jo tyyliin toisena päivänä.

Joinain päivinä opiskelen kotona. Nousen ylös vasta puoli kymmeneltä, tunnen kauhean huonoa omaatuntoa, koska olen menettänyt jo monta hyvää opiskelutuntia silmät kiinni makoillen. Siksi varmaan onkin ihan hyväksyttävää tuijotella puhelinta vielä muutama lisätunti. Aika mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea sitä päätyykään tekemään, ettei vain tarvitsisi opiskella. Löysin itseni katsomasta 70-luvun opetusvideota youtubesta "miten avata ovi oikeaoppisesti" ja tutkimasta teorioita Grace Kellyn todellisesta kuolinsyystä. Sitten puolenpäivän jälkeen mä pakotan itseni sen typerän opetusmateriaalin ja yliviivaustussien ääreen. Etenen taas ehkä kolme sivua. Illalla töiden jälkeen yritän vielä epätoivoisesti kiriä lukuaikataulussani. Todellisuudessa testailen lähinnä tekstiä lukiessani tarvitsisinkohan rillit vai en, joten paljon ei tietoa tartu. Alan olla vakuutunut sokeutumisestani.

Ei siis ihme kun yritän summitella sekaan tavallista elämää, niin tuntuu, että koko pakka hajoaa. Ruoanlaittamiseen menee aikaa, joogaamiseen menee aikaa, lukemiseen menee aikaa. Aikaa,  jota mä voisin käyttää paremmin opiskelemiseen. Ja kavereitakin on pakko nähdä, muuten musta tulisi seinähullu. Ja hostienkin kanssa on kiva välillä istua alas ja juoda kuppi teetä. Ja olisi kiva lukea niitä hömppäkirjojakin kuivan opiskelumateriaalin sijaan.

Tällaistako opiskelu on? Joko sitä opiskelee tai tuntee syyllisyyttä kun ei opiskele. Ja stressi on jatkuva vieras.

Mutta älä huoli äiti, kyllä mä vähän saatan taipua liiottelun puolelle. Kyllä mä olen pari luppopäivääkin pitänyt puolivahingossa (lue laiskuuttani) ja toistaiseksi tunnen olevani vielä ihan suhteellisen täysjärkinen. Ja kai jotain hyvää tästäkin on seurannut: mä olen vihdoin saanut elämäni parempaan rytmiin. Mä herään aikaisin, jolloin mä myös tyytyväisenä sammun kuin saunalyhty paljon ennen puoltayötä. Se on minusta puhuttaessa paljon se. Vielä kuukausi sitten kukuin harva se yö pikkutunneille ja nousin ylös vasta kun viisarit osoittivat kaksilukuisia numeroita. Ja mä olen oppinut loistavia stressinlievennyskeinoja, muunmuassa ostin valtavan pilatespallon jolla mä leikin ja tasapainoilen harva se minuutti. Myös minä ja uku olemme taas erottamaton kaksikko ja olen innostunut rustailemaan jotain omia rämpytyksyäni ylöskin.

Vielä pari viikkoa ja lennän Suomeen pääsykokeisiin. Mikä tarkoittaa myös, että maksimiin pitkittämäni aika Brysselissä alkaa käydä vähiin. Enää vain muutama kuukausi jäljellä, jelp.

Sekin stressaa.