Alle kahdentoista tunnin päästä nousee Brysselin kentältä kone kohti Suomea. Ja minä istun siellä nenä kiinni ikkunassa. Ja olen niin valmis lähtemään.
Tällä viikolla ensimmäistä kertaa koko Brysselissä olon aikana todella leipiinnyin tähän aupairin työhön. Mulla paloi pinna koko perheeseen, vaikka kukaan ei tehnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Koko opiskelu, työ ja jonkin tasoinen sosiaalinen elämä -kombo saattaa toki olla osa syyllisenä tämän viikon fiiliksiin. Mä olen vain loman tarpeessa.
Hostit lähtivät jo ennen kuuta ajelemaan kohti Italiaa ja heidän lomaviikkoaan. Minä vilkutin hyvästit ja tanssin pikku "I'm free!" tanssin, pakkasin laukkuni valmiiksi ja lähdin näkemään kavereita. Nyt olen pomppinut viimeiset pari tuntia legginseissä ja urheilurintsikoissa ympäri huushollia varmistellen ovien ja ikkunoiden olevan varmasti lukossa ja kurkistelemassa kaappeihin mörköjen varalta. Hetkellisesti jo toivoin, että hostit tulisivat takaisin.
Ei sillä, en malta oottaa, että pääsen kotiin. En malta odottaa, että aamuisin ei tarvitse herätä seitsemältä itkupotkuraivareihin, eikä ruokapöydässä kukaan huuda, itke, sylje ruokaa mun lautaselle tai vaihtoehtoisesti varasta sieltä pienillä likaisilla sormillaan mitään. Ja että ylipäänsä sen ruuan saisi syödä rauhassa loppuun ennen kun joku huutaa "pyyhkimään". Ei tarvitse vaihtaa kenenkään vaippoja tai olla kenestäkään vastuussa. Ketään ei tarvitse nukuttaa, eikä hampaita pestä toisten puolesta.
Sitten yksi ilta kun laitoin N:ää, mun pientä 5 vee kehitysvammaista nukkumaan, mä unohdin kaikki e.m. ajatukset. Yleensä mä pidän N:n käsistä kiinni, ettei hän räplää niillä jotain tai laita niitä suuhun eikä sitä kautta koskaan rauhoittuisi. Tällä kertaa N otti minua käsistä ja nukahti kuin pieni vauva, otsa kiinni mun otsassa, kädet käsissä. Ja mä makasin siinä kuunnelen N:n syvää hengitystä ja nauttien pimeydestä, hiljaisuudesta ja rauhasta. On tällä työllä jotain ainutlaatustakin annettavaa. Pieniä hetkiä, joita en vaihtaisi mihinkään.
Silti pieni loma tekee hyvää. Pääsen maalle, omaan sänkyyn ja käpertymään kissa kainalossa puhtaiden lakanoiden väliin. Mun maman kyllä yritti särkeä tätä ihanaa mielikuvaa puhumalla jostain haravoinnista ja pihahommista. Hullujen touhua.
Pakko edes yrittää ehtiä sulkea silmät hetkeksi ennen kun minä ja matkalauku taas lähdemmä matkaan. Palataan Suomen puolelta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti