Le ciel est rouge

Perjantai / 12.  helmikuuta 

Juna keinuttaa minua levolliseen horrokseen. Katselen pimeyteen katoavia maisemia ja siristän silmiäni kylien vilistäessä ohitse. Nautin junalla matkustamisesta. 

Jarrujen kirahdus saa mun niskavillat nousemaan pystyyn. Horjahdan ja kangaskassiini pakatut eväsrasiat kolahtavat junan ovea vasten. Toivon, ettei päivällä tekemäni hummus ole karannut rasiastaan. Kovaäänisten kuulutus ilmoittaa meidän saapuneen Waterloohon.

Uudet kengät kopisevat asemalaiturilla. Se ääni saa minut tuntemaan itseni elegantiksi, vedän olkapäät taakse ja kohotan katseeni maasta. Kuulen nimeäni huudettavan ja näen edessäni olevan auton ikkunassa nauravia kasvoja, vilkuttavia käsiä. Hyppään kyytiin.

Musiikki soi hiljaa taustalla, puhumme englantia ja minun kääntessäni selkäni kuulen saksankielisiä tarinoita. Ymmärrän sanan sieltä, toisen täältä. Kun suurin osa ystävistä on saksankielisiä, on siitä kielestä tullut yllättäen tuttu. Se kuulostaa omalta, vaikken sitä ymmärräkään. Keskityn porkkanoiden pilkkomiseen ja heitän sipulit lämmenneeseen wokkipannuun. 

Muut ovat nukahtaneet sohvalle, mutta minä taistelen väsymystä vastaan ja tuijotan itsepintaisesti elokuvaa In Bruges. Ihanat Bruggen maisemat vilisevät edessäni ja krooninen matkakuumeeni alkaa oireilla. Tönin Pian hereille ja kysyn varattaisiinko matka johonkin lämpimään?

Lauantai / 13. helmikuuta

 Herään seitsemän jälkeen mikä on jo itsessään melko hälyyttävää. Silmät tuntuvat raskailta. Laahustan huoneen toiselle puolella ja peilistä minua vastaan tuijottaa punasilmäinen hirviö. Vietän aamun googlettamalla silmätulehduksen oireita ja ihmeparannuskeinoja, soitan äititohtorille avunhuudon ja lopulta nukahdan katkonaiseen uneen. Magdalena tulee herättämään minut kymmenen jälkeen.

Sataa. Puren hammasta yhteen etten kommentoisi Waterloon asuinalueen kuraisia teitä ja niiden yhteensopimattomuutta uusien kenkien kanssa. Puristan sateenvarjonkahvaa rystyset valkoisina ja toivon, ettei otsatukkani kihartuisi kohti taivasta.

Me tilataan kaikki vegaaniburgerit ravintolassa. Nauretaan ja suunnitellaan tulevaa. Pidetään sadetta ja ylistetään ruokaa. Otetaan photoboothissa hölmöjä kaverikuvia ja nautitaan elämästä.

Sunnuntai / 14. helmikuuta

Nukuin kellon ympäri. Heräsin tosin yöllä kolme kertaa pesemään silmiäni kylmällä vedellä. Pelkäsin etten enää saisi niitä aamulla auki. Allergiatipat saavat punaisuutta hieman kuriin, mutta yleinen flunssaolo saa mut pysymään peiton alla yöpuvussa.

Koska on ystävänpäivä, mä lopulta nousen ylös, siivoan lähes koko vaatekaappini sisällön lattialta paikoilleen ja menen näyttämään naamaa hosteille.

Mags ja Pia istuvat taas vierelläni sohvalla. Mulla on yhä yöpaita päällä. M kertoo lauantai-illan gaalahappeningistä Atomiumilla, näyttää kuvia ja musiikkipätkiä. Pia kertoo treffeistään. Minä kerron menneeni kipeiden silmieni takia todella aikaisin nukkumaan. Aina ei mene nallekarkit tasan.

Illan olen töissä. Pikkunen käy ylikierroksilla, N nukahtaa ennen seitsemää sohvalle. Juttelen teekupin ääressä hostäidin kanssa ja pohdin tulevaa. En enää tiedä mitä haluan. Minun piti olla Brysselissä tammikuuhun. Nyt minulla on meno-paluu toukokuun alussa Suomeen pääsykokeisiin. Meno-paluu.